Pykeija tai Pykeijä (norj. Bugøya ja Bugøynes)
on pieni kalastajakylä Pohjois-Norjassa, noin sadan kilometrin päässä Kirkkkoniemestä. Norjalaisen nimen oletetaan tulevan saamenkielisestä valoisaa paikkaa merkitsevästä sanasta Boudgai - mereltä tullessa näkyy valkoinen kallio Pykeijän saarella.
Idyllinen kylä on vuonon rannalla Finmarkissa. Pykeijä on eräs harvoista sota-aikaan saksalaisten polttamiselta säästyneistä kylistä.
Pykeijään tuli ihmisiä Suomen Lapista nälkävuosina 1860-luvulla. Oli talvikalastusretkillä kävijöitä ja pysyvästi kylään muuttajia. Monet jatkoivat myös Amerikkaan asuttuaan aikansa Astorian törmä - nimisessä paikassa.
Pykeijässä on asukkaita kolmisensataa. Kylä on kuuluisa kuningasravuistaan. Ravut voivat painaa toistakymmentä kiloa ja saksien kärkiväli voi olla sylen mittainen.
Maantie Pykeijaan valmistui vuonna 1962. Aiemmin kuljettiin vain laivoilla Vesisaaresta Pykeijään ja Kirkkoniemeen.